sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vähän lämmikettä ihtelle

Tämä työ oli jo aikeissa päätyä takaisin langoiksi,
mutta Lankalaihis pisti tekemään sen valmiiksi.
Lankaa kului yhteensä 530g,
Drops Nepal & Novita Isoveli.
Aloituksen otin jostain ohjeesta,
mutta muuten tehty ihan omasta päästä.
Hassusti meinas käydä,
kun hapsuja laittaessa jäi 12 hapsulankaa puuttumaan.
Mietin jo, 
että ostaisinko kuitenkin kerän lisää,
mutta päätin laittaa eteen ja taakse keskelle mustat hapsut,
silloin sain langan riittämään *JIHUU*


En tiedä mistä johtuu moinen,
mutta kaikkien tummien raitojen pitäis olla mustia.
Oon yrittäny parillaki laitteella eri paikoissa ottaa kuvaa,
mutta tulos on ihan sama.
Onko Isoveljessä tosiaan noin suuria eroja värissä,
vaikka paljain silmin kaikki näyttää mustalta?
Tämä on kaikista paras versio kuvista :)

1 kommentti:

Mummukka kirjoitti...

Heips, dippailla mun kukkia eri aineisiin, jotta kovettuisivat ja ne on sitten kivempi maalata uusiksi. Mulla oli pullollinen halkeiluainetta, joka oli jäänyt käyttämättä. Kaadoin sitä juomalasiin ja dippasin paperikukkia sinne. Olisi kyllä voinut valuttaa vähän paremmin, kuivuminen kesti ainakin vuorokauden. Kuivasin ne muovialustalla ja kääntelin välillä. Dippasin myös Mod Podgeen joka on servettilakan tyyppistä ainetta. Pääasia että aine on litkua joten dippaaminen onnistuu paremmin. Voisin kuvitella, että esim vedellä laimennettu Eri Keeper toimii myös hyvin. Kun kukat olivat kuivuneet, liimasin niitä gel mediumilla taulupohjaan. Laitoin paksulla kuivalla siveltimellä gessoa, annoin kuivua ja suihkautin suihkevärejä eli mistejä päälle. Lisää gessoa jos on tarvis ja lisää suihkimista kunnes on hyvä lopputulos. Kukista tulee ihanan kovia, yleensä kun olen laittanut paperikukan taulupohjaan se kastuu jo gessoamisesta ja kun suihkii niin se on tosi märkä., toimii myös noi mutta totesin että toi dippaaminen on hyvä.