maanantai 26. joulukuuta 2011

SannaS:n bloginamu

Kaikki ovat ehkäpä syöneet jouluna suuren määrän suklaata,
mutta tätä namua ei varmaan voi kukaan vastustaa kuitenkaan.

lauantai 24. joulukuuta 2011

JOULUJA


♥OIKEIN IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE♥

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Koruja palapelinpaloista

Siis vajaa viikko enää jouluun!
Ja mun joulufiilis on tyystin kadonnu :o(.
Kortit sain hyvissä ajoin postiin, 
lahjat on ihan hyvällä mallilla,
joulukoristeet nostettu näkyville,
kinkku hommattu ajat sitte, 
eka satsi pipareita leivottu.
Joten mikäs hätä tässä on,
kyllä se joulu tulee vähemmälläkin höyryämisellä :o).

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa kirjastossa 
ja löysin monta mulle uutta harrastekirjaa.
Tässä yksi niistä:

♥Aivan ihana korukirja♥
Paljon erilaisia ohjeita
ja mikä parasta,
paljon kierrätystä!

Kirjan innoittamana tein eilen tällaisen kaulakorun palapelin palasesta.
Tykkään!

Ja tottahan kaulakorulle piti tehdä pariksi korvikset ;o)


maanantai 5. joulukuuta 2011

Laiska bloggaaja ilmoittautuu

Juu, joulu tulee melkoista haipakkaa.
Joulukortteja on tarpeeksi,
kiitos viime vuoden ahkeroinnin ;o).
Joululahjoista tärkeimmät on ostettu,
mutta paljon pitää vielä hankkia/tehdä.
Monenlaista onkin tullut tehtyä viime aikoina,
mutta en saa jostain syystä aikaiseksi päivittää niitä tänne :o(.

Mutta tämä on se,
josta on jo pakko hehkuttaa!!!
JA TÄNNE OON IHAN TAKUUVARMASTI MENOSSA!
Kiitos Taavalle,kun jaksat meitä pohjoisen ihimisiäkin ilahduttaa!!!
Ja kaikki mukaan,
jotta saataisiin messut tänne päin toisenkin kerran.
Jos jäät pois,
on se turha sitten nillittää,
kun kaikki kiva on etelässä ;o).


torstai 24. marraskuuta 2011

Kuukausi jouluaattoon!!!

Siis kuukausi enää!
Kaikki pitäisi olla jo hyvin hollilla,
mutta ketut :o(.
Joulukortit vaiheessa (kiinnostus nolla niitä kohtaan),
joululahjoja piti tehdä paljon itse
(yksi tehtynä),
koko kämppä hyrskyn myrskyn
eikä luntakaan yhtään
(vettä kyllä on senkin edestä).

Mutta en minä vielä panikoi,
minä teen vain joulukuusenkoristeita XD.
Toivottavasti ensi viikon lopulla ja seuraavan viikon alussa
olisi 5 päivää vapaata (4 on varma),
niin saisi joulua hieman "eteenpäin".

Tässä ekat rotot roikkuvista koristeista

Tämä pallo on kudottu rose mohairista.

Tähti"girlanderin" sain iltapäivällä tehtyä.
Me like :o).

Mutta oonpas vaan saanu pitkästä aikaa tehtyä yhden kortinkin.
Tämä kortti menee 4-vuotiaalle pikkuherralle,
joka tykkää paljon dinoista.


lauantai 19. marraskuuta 2011

Askarteluja ja täpinöintiä

Joulunaika alkaa jo pikku hiljaa näkymään meidänkin huushollissa.
Osa jouluvaloista on jo asennettu
ja pikkuhiljaa myös koristeita tipahtelee paikoilleen.

Kaikki askartelut eivät kuitenkaan ole niin jouluisia,
kuten nämä puisista palapelin palasista tuunatut pikku taulut.
Näissä on kaikkea sitä,
mistä tällä hetkellä tykkään :o)

Tokihan niitä jouluisia juttujakin tulee tehtyä,
Varsinkin kun sain torstaina tilaamani jouluiset mini mankut.
Lyhtytyttö pääsi samantien vartioimaan kynttilää.
Tuota kynttilää ei ole tarkoitus polttaa ollenkaan,
siitä syystä uskalsin laittaa tuollaisia koristeita.

Ja sitten se täpinän aiheuttaja...
Olin saanut eilen IHANAA sähköpostia.
Olin voittanut Joulureki -blogissa 30€: arvoisen lahjan!!!
Vielä ei taida kukaan tietää mitä se sisältää,
mutta reilun viikon päästä se selviää,
kun saan paketin Joulupukin pajakylästä!!!
Harvemmin saan postia moisesta paikasta,
joten jo itse paketin saaminen on jo osa palkintoa :o).
Vähän jänskättää...


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Wau, what a candy

Look for yourself,
why I say WAU!!!



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

The Ikkunanpoka

Tälle ikkunanpokalle tulen nauramaan varmaan loppuikäni XD.
Kauhistelin työkaverille hintoja,
joita kirpparilla myynnissä olleista ikkunanpokista pyydettiin.
Ensimmäisenä kyseinen mies ihmetteli,
että mitä yleensä ees teen semmosilla.
Sain vakuutella,
kuinka hienot peilinkehykset niistä tulee.
Tyyppi lupasi myydä mulle vitosella pokan
ja sainkin sen jo heti seuraavana päivänä.
Seuraavaksi kerroin,
että aion maalata ja hioa sen,
jotta siitä tulisi vanhannäköinen.
Sitten olis varmaan pitäny juosta!
P oli edellisenä iltana juuri poistanu kaikki maalit pokasta
ja nyt mun oli tarkoitus laittaa se uudestaan vanhannäköiseks.
Muutenkin oon saanu kuulla siitä vähän väliä,
koska tämä tapahtui jo toissa kesänä
enkä saanut tehtyä pokalle mitään.

Nyt siinä on maali, hiomapaperikäsittely
ja Airamin iiiiiiihanat jouluvalot.
TYKKÄÄN!

Lähikuvaa...

Pieniä juttuja lauantailta...

Eilen aamulla nukuin tosi pitkään.
No joo 8.45 nousin ylös,
mutta mulle tuo on TOSI pitkään,
siis liian pitkään.
Tuohon aikaan kun nousee ylös,
tuntuu että päivä on jo puolessa eikä mitään oo vielä tehty.
Jotain sain kuitenki aikaiseksi kotihommien ohella...

Jälleen pieni muistitaulu jäätelötikuista.
Tällä kertaa päällystin tikut venäjänkielisen kirjan sivuilla.
Kirjaimet ja numerot leikattu käsintehdystä paperista.
(Jos joku tahtoo, tämä lähtisi uuteen kotiin 7€:lla)

Illalla tein myös toisen hieman romanttisempana.
Ruusujen alla olevat tähdet tehty sideharso -tekniikalla.
(Tämäkin olisi vailla uutta kotia)

Joulu taitaa pikkuhiljaa hiipiä meille,
varkain,
ettei tule mitään sanomista ;o).
Jossakin blogissa oli istutettu tällaisia pieniä kuusentaimia.
Olivat niin nättejä,
että haluaisin vähän apinoida.
♥Ihanan simppeliä ja luonnollista♥

torstai 10. marraskuuta 2011

Tuunattu kynttilälyhty

Vanha, keltainen, jo kulahtanut kynttilälyhty sai uuden ilmeen.
Pintaan valkoista spayta ja deco-snowta.
Sisälle patterilamput ja hieman pumpulia.
Koristeeksi vielä muutama iso paperiruusu.


Lähikuva katosta,
jonka kimallusta ei valitettavasti saa millään ikuistettua kuviin :o(.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Keittiöön lensi lisää tähtiä

Keittön tylsä kappaverho kaipasi piristystä.
Tietenki tähtiä ;o).
Tähdet on tehty myös sideharsotekniikalla,
teipattu puisiin pyykkipoikiin.

Kortti mosaiikkitekniikalla

Maijun kirjassa oli todella hyvät ohjeet myös tämän kortin tekniikoihin:
- Mosaiikkitekniikka
- Valokuvaleimasimella leimaus
- Sideharsokukat


Mosaiikkitekniikkaa oli pakko kokeilla ihan ensimmäistä kertaa.
Tosi kivaa hommaa!
Valkoista kohojauhetta mulla ei ollu,
joten käytin kirkasta,
seassa vähän "lasimurskaa".
Valkoinen on tällä hetkellä IN!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Uusin Aarteeni!

Vaikka korttiaskartelut onkin jääny taka-alalle,
oli tämä kirja pakko ennakkotilata heti kun mahdollista.
Eikä kyllä kaduta!!!
Aivan loistavaa työtä, Maiju ♥.
Kirjassa riittää selattavaa pitkäksi aikaa :o).

Sideharsokukat eivät jättäneet rauhaan,
pakko oli heti aamusella kokeilla.
Nämä on tehty pienemmällä leikkurilla kuin ohjeessa.
Tällä leikkurilla tulee paremmin mun kokoisia kukkia.
Lumiaineena käytin deco-snowta,
jossa on kimalletta seassa.

Vielä toisenlaisiakin kukkia oli kokeiltava.
Näistä tuli pikkusen isompia kuin ensimmäisistä.

Kimalletta on todella hankala kuvata!

torstai 3. marraskuuta 2011

Näiden tähtien alla...

Te, jotka ootte kauemmin seuranneet blogiani,
huomasitte varmaan kesällä,
että joka paikassa piti olla perhosia.
Siis IHAN JOKA PAIKASSA!
Perhoset on menny talviunille,
mutta tähdet on syttyny,
erityisesti valkoiset huopatähdet.

Tässä purkki Fannilla yövalona toimivalle patterituikulle.

Minipyykkipoikia, tähtiä ja timangeja.

Kuten myös näissä.

Tästä muistitaulusta tykkään tosi paljon!
Näitä tulee varmasti tehtyä paljonkin,
sen verran paljon sain kaverilta kesällä nuolemattomia jäätelötikkuja.
Pitää vaan käydä ostamassa valkoista spray -maalia,
askartelumaali ei oikein sovellu tuohon reunojen ressaamiseen.
Kirjaimet leikattu ekokartongista ja naru on ekonarua (molemmat Sinellistä).

♥Oikein Ihanaa Torstaita Kaikille♥

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Sairastuvalta päivää!

Juu, flunssa löysi valitettavasti tiensä meillekin :o(.
Fannin takia jäin aamulla kotiin,
mutta en oo enää ollenkaan varma,
kummalla meillä on huonompi olo.
Mulla on päivä menny melkein kokonaan nukkuessa.
Kuumetta ei taida olla,
mutta voi jessus mikä olo on!

Sain kaverilta lahjaksi yhden kauppaketjun lahjakortin.
Lahjakortti piti kuulemma käyttää johonki lehteen.
Tosi osuva lahja pienen budjetin eläjälle,
koska uusin Kotivinkin Joulu ilmestyi tällä viikolla ♥.
Lehdessä oli mielestäni paljon enemmän ohjeita kuin ennen,
mikä on vaan hyvä.
Ihanan tähtityynyn joutuu varmaan kutomaan ;o)...

Mulla on tallessa nämä lehdet 2004 vuodesta asti,
mutta aamulla huomasin surukseni,
että 2009 vuoden lehti on kadonnut johonkin :'o(.
Sattuisiko kenelläkään olemaan ylimääräisenä myydä/lahjoittaa/vaihtaa?!
Teko tekisi minut enemmän kuin onnelliseksi ♥.
Harmittaa niin vietävästi,
kun olen päättänyt säilyttää kaikki nuo lehdet!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Koukussako?

Jännä juttu:
eilen herätessäni olin vähän yli 30,
mutta jo päivällä likempänä neljääkymmentä XD.
Tänään olisi vuorosa sukulaisten kahvitus,
joten jonkunlainen kakku oli tehtävä.
En osaa tehdä kauniita kakkuja,
joten tein sitten persoonallisen vähän niinku Halloweeninki takia.
Idea lähti mun yhdestä koukutuksesta tuolla naamakirjan puolella.
Tässä siis Bubble Witch Saga -kakku!
*Kaikki muu on syötävää paitsi hämähäkit*

Niina arpoo

Kahtokaas kuinka ihanat lamput Niina on pistänyt arvottavaksi.
Meillä yhdet tuollaiset on,
mutta toisille olis kyllä käyttöä ;o).

Minna arpoo

Minna on päättänyt jälleen arpoa jonkun palkinnon,
nimenomaan jonkun,
kun ei suostunut paljastamaan palkintoa...

lauantai 29. lokakuuta 2011

P*skarteluhaaste #114 - Ei perinteinen kortti

Tavalliset kortit ei jaksa edelleenkään kiinnostaa,
joten tämän viikon haaste oli kuin mulle tehty.
Sain tehtyä jopa parikin "korttia" haasteeseen,
kun en osannut päättää,
kummalla osallistuisin :o).

Ensimmäisenä tagi-kortti
Tässä kuvassa "kortti" yhden kerran avattuna
Ja tässä kokonaan.

Toisena korttina tein "karkkikätkön".
Kakkupaperit leikattu stanssilla aivan ihanasta
MajaDesingnin tähtipaperista.
Tähdet on niin kivoja ♥.
Oon ennenkin tuskitellut saman asian kanssa,
mutta sama homma jatkuu:
En osaa käyttää kukkia joulukorteissa :o(.
Kait sitäkin olisi opeteltava...

Kiitos aivan ihanasta haasteesta!!!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Joulukoristeita ja säilytysjuttuja

Tämä viikko on kulunut lomaillen.
Fannilla on ollut syysloma ja mulla talviloma.
Meillä piti talviloma pitää ennen vuodenvaihdetta,
mieluusti heti nyt syksyllä,
joten eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin tämä viikko.
Kotona on tullut tehtyä yhtä ja toista pientä,
mutta huomenna lähden "lomareissulle" Haaparantaan ;o).
Saas nähdä mitä kivaa Ikeasta löytyy pienellä budjetilla...

Joulu alkaa uhkaavasti lähestymään,
joten joulukoristeitakin on tullut vähän tehtyä.
Tiedän kyllä, että meillä tulee jälleen kinaa Fannin kans,
Fanni haluaa tietenkin kaikenmaailman krumeluureja joka paikkaan roikkumaan.
Minä taas haluaisin kerrankin melko paljon valkoista ja hopeaa.
Tällaiset pari koristetta tein jo miun maun mukkaan.



Ikeasta oli tarkoituksena ostaa lasisia säilytysjuttuja keittiöön,
mutta parhaat ideathan ovat lähes ilmaisia ;o).
Näissä purkeissa ovat kaurahiutaleet, makaronit(purkki puuttuu kuvasta), sokeri ja suola,
eli ne kaikista tärkeimmät.
Minna on saanu mut pyörtämään käsitykseni tähdistä,
ennen pidin niitä niin Amerikkana, niin Amerikkana,
etten voinut kuvitellakkaan koristelevani niillä kotia.
Mutta ainakin Minnan blogissa ne näyttävät todella hyviltä :o)

torstai 20. lokakuuta 2011

Viivu arpoo


WAU, mitä palkintoja Viivulla on blogiarvonnassa!!!
Käyhän sinäkin kurkkaamassa :o).

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

SlideShow

En siis edelleenkään jaksa päivittää blogia,
vaikka yhtä ja toista tulee tehtyä ;o).
Tällä kertaa kokeilin SlideShowta...

perjantai 7. lokakuuta 2011

Anskun bloginamu

Vitsi, kuinka ihanan namun Ansku haluaa arpoa jollekin onnekkaalle ♥.


maanantai 3. lokakuuta 2011

Minnakin arpoo

Sisustusblogeissa tuntuu olevan melkoinen arpajaisbuumi ;o).
Minnan palkinto on täydellisesti mun mieleen ♥.
Jos kiinnostaa, klikka på här.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Johannakin arpoo

SisustusUnelmien Johanna arpoo myös aivan ihania juttuja ♥,
käyhän kurkkaamassa :o)

Nonnukalla arvonta

Nonnukka arpoo 3.10. näin ihanan paketin ♥.
Käyhän kurkkaamassa :o)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Juu, hengissä ollaan!

Voi kuinka hankalaksi tämä blogin päivittäminen onkaan muuttunut!
systeemit ei oo muuttunu,
mutta musta on tullu L.A.I.S.K.A.!
Paljon helpompi laittaa kuvat naamakirjaan yhden lauseen selityksellä
kuin lisätä tänne "esseen" kera.
Eipä silti,
ei mulla olis kyllä paljon mitään näytettävääkään.
Askartelut ei taaskaan suju,
muutamat pikkusukat olen saanut kudotuksi
ja that's it!

Olen alkanut panostaa enemmän näihin kotijuttuihin
eli siivoamisessa jne. olen yrittänyt kovasti petrata.
Ainut asia joka tällä hetkellä tuntuu kiinnostavan,
on erilaisten sisustusjuttujen tuunaaminen.
Tällainen kello joutui eilen käsittelyyn:


Ja tällainen se oli Gesson, hionnan, pitsin, kukkien ja Pearls -täppien jälkeen:


Jotenki jäi valjuksi tuokin,
mutta ennemmin noin kuin liian täyteen.

Kaveri lähti yöjunalla kaverinsa kanssa Helsinkiin seikkailemaan.
VOI KUMPA OLISIN MUKANA!!!
Heillä kun on tarkoituksena kierrellä Hesan kirppareita.
IHAN HUIPPUA!
Sieltä löytyisi varmasti paljon enemmän tuunattavaa kuin täältä :o(.
Mutta ehkä minä sitten joskus pääsen samanlaiselle reissulle.
Sitä odotellessa...

tiistai 6. syyskuuta 2011

WOW*WOW*WOW*WHAT*A*CANDY

DO I EVEN HAVE TO SAY,
WHAT I THINK OF THESE GIVE-AWAYS?!?!?!

perjantai 26. elokuuta 2011

lauantai 20. elokuuta 2011

P*skarteluhaaste #104 - Aaltopahvi

Aaltopahvia oli siis käytettävä tällä kertaa.
Mieluinen haaste ja mieluinen materiaali :o).
Aaltopahvista syntyi tuunattu saippuapullo vessan pöydälle.
"Pohjana" toimii Minttu -pullo ja joku vanhan shampoopullon pumppu.
Ruusuja ei ole liimattu vaan ne on pujotettu aaltopahvin rakoihin.


Kiitos kivasta haasteesta jälleen ♥.