lauantai 10. maaliskuuta 2012

Vähän vaikka mitä viikon varrelta

Tuntuu, että olisi virtaa vaikka mihin ♥.
Edes flunssa (joka siis TAAS vaivaa) ei saa mua hiljentämään tahtia.
Tällä viikolla on tullut tehtyä ja aloitettua yhtä jos toistakin.

Uusin Mankku -lehti oli ilmestynyt,
Samaan pakettiin lähti myös nuo ihanat pyykkipojat ♥,
joita oli 13 kpl.
Lehti oli kyllä lievä pettymys :o(.
Oli mun makuun liikaa hääjuttuja.

Myös Whiff Of Joylta saapui kirje,
jossa oli nämä AIVAN IHANAT perhosstanssit ♥.
Näistä ei tarvinne kertoa yhtään enempää ;o).
Ja siinä oli ostokset...

 Muutamia askartelujuttujakin olen tehnyt.
Jossakin blogissa törmäsin kuvaan,
jossa oli tehty Hydragen -kukista ja juuttinarusta ihanaa "köynnöstä".
Piti het kokeilla ;o).
Lopputulos ei ollut ihan samanlainen,
laitoin kukkia tiheämpään ja toiselle puolelle pienen perhosen.
Narun roikuttua pari päivää kamarin katosta,
alkoi se yhä enemmän näyttää kirsikka(tai omena)puun oksalta.
Ja taas mentiin...
Pihalta löytyi juuri sopiva vadelman oksa
ja niin mulla on kirsikkapuun oksa.

Pari korttiakin olen saanut tehtyä tänään.
Tämä kortti menee äitini tarkoituksiin tasakymmeniä täyttävälle.
  
Ja tämän taas tilattiin muualle.
Kortissa ei saanut olla paljon krumeluureja,
mutta eihän yhtä perhosta ja muutamaa timangia lasketa?

Minä olin jo valmistautunut olemaan tekemättä mitään,
kun pamahti jälleen!
"SVJV":n postaus!!!
Ja mikä onni,
kotoa löytyi: höyheniä, onttoja hopeahelmiä ja kristallirondelleja,
joten sain tehtyä omat oksani samantien.
Nyt vain sopii toivoa, uskoa ja luottaa,
ettei kissoilla ole mitään asiaa takan päälle!
Mikä on kyllä turha toivo,
mutta ainahan sitä saa toivoa...

Ja lopuksi vielä kiitokset Alexandralle ja Sanna-Marille tunnustuksista!
♥ Te Ootte Ihania ♥
Laitan ne eteenpäin,
kunhan jaksan istua koneella niin kauan ;o)

5 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Ootpa ollu touhukkaana, vitsit mitä hienoja oot tehny!
Siis onko toi stanssijuttu joku semmonen, että pitää olla joku kone, johon noi metalliset laitetaan ja sitten se leikkaa sillä mallilla vai mitenkä..? En oo yhtään tyhmä, en :P :D
Tommoset perhoset ois kanssa aikas hienoja siimassa....hm...mutta tosiaan myös joidenkin mielestä varmaan tosi hauskoja repiä alas :P :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Sanna-Mari!
Juu, laite on nimeltään Big shot (siis se mikä mulla on). sillä voi leikata kuvioita stanssien avulla ja sitten kohokuvioiden kohokuviointikansioilla. On kyllä niin näppärä peli, että se on viimenen, jonka myyn, jos kaikki askartelukamppeeni joutuisin myymään ;o). Joillakin stansseilla voi myös leikata kangasta, joten on tosi monikäyttöinen.

Pirkkis kirjoitti...

Siis minä vastasin...

Maanvaiva kirjoitti...

Ihana! Tuo höhyhenpuu on pakko tehä itsekin. Niin tyylikäs :)

Pirkkis kirjoitti...

Kiitos Maanvaiva ♥. Juu, se OLI ihana! Mutta tänä aamuna oli vain 4 tuollaista juttua jäljellä ja loput löyty joko hengissä tai ei paikasta, jossa yksi kissoista tapaa nukkua :o(