sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Hieman hankintoja

Posti toi tässä eräänä päivänä Adlibriksestä tilaamani pari kirjaa.
Martha Stewardin kirjasta en odottanut paljonkaan,
koska tiesin sen olevan ihan perusteos.
Se mikä yllätti oli kirjan paksuus ja se kuinka monenlaisia juttuja siinä oli käsitelty.
Oli siis todella hyvä yllätys!
Vintagen viemää -kirjalta odotinkin sitten vähän enemmän
eikä sekään pettänyt!
Ihania tuunausjuttuja pienempiin ja isompiin tarpeisiin.
Varsinkin kirjassa oleviin valaisimiin ihastuin ikihyviksi ♥.

Käväisin eilen kirpparilla katsomassa,
löytäisinkö toimivaa valaisinsysteemiä tuunattavaksi.
Mun piti löytää vain "kanta" ja johto,
varjostimen ajattelin värkätä itse.
Mutta kun löytyi tuollainen Ikean muovinen lamppu eurolla,
päätin tehdä siitä ihan pienellä vaivalla lampun kamarin kattoon.
Pitsiä yritin mallata tuono,
mutta ei muovilamppuun pitsi sovi sitten ollenkaan,
joten pilkkunauhalla mennään.
Napin alle taidan laittaa vielä ison rusetin,
kunhan löydän sopivaa nauhaa/kangasta.

Ja vielä lopuksi hieman iloisia kuulumisia Juusosta.
Juuso pääsi perjantaina suoraan Helsingistä kotiin ♥.
Poika voi olosuhteisiin nähden hyvin.
En ole vielä käynyt pikkuista katsomassa,
annetaan pienen tottua ensin uudenlaiseen ympäristöön rauhassa.
Flunssaa tms. noille ei saisi tulla,
joten siitäkin syystä pitää olla erityisen varovainen.

Ei kommentteja: