lauantai 21. huhtikuuta 2012

Vähänkö mää oon tätä kaivannu!!!

Vähän väliä tämän oon kuullu,
mutta esittäjää enkä kappaleen nimeä koskaan.
Nyt sain sen verran kiinni sanoista,
että niiden perusteella löysin juutuupista pätkän,
jonka avulla koko videon.
 ♥♥♥ Tämä on niiiiin tämän hetken ykkösbiisi ♥♥♥

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pari tagia näin pääsiäisenä

Pääsiäinen on mennyt ihan hyvin,
tagi päivässä pitää tylsyyden loitolla.
Vai miten se meni?

Eilen sain tehtyä tämän tuolla ihanalla sabluunalla,
jonka ostin messuilta Heinikasta.
Alareunan leimasimesta tykkään myös tosi paljon ♥.

Illan aikana selaisin läpi kaikki Ihana -lehteni
ja jossakin oli tehty silhuetti -kortteja mustilla ääriviivatarroilla.
Pitihän sitäkin kokeilla,
tosin mustalla paperilla,
johon liimasin kaksipuolista tarra-arkkia ennen stanssaamista.
Musta on jollakin kummalla tavalla juhlallinen väri.
Taustan valkoinen osuus on leimattu kankaalle 
Distress Inkin Walnut Stain -sävyllä.
Kankaalle leimaaminen onnistuu ihan loistavasti noilla musteilla.

HUOM! Jos jollakin on Ihana -lehdistä numerot 1 ja 3 vuodelta 2008 ylimääräisenä,
MYY MULLE!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä!


En saanut irtisanomislappua,
joten työt jatkuu :o).
Arvatkaapa vaan onko mulla ollu tänään virtaa vaikka mihin!
Koti tuli laiminlyötyä pahasti männä viikolla,
nyt oon ottanu sitte vähän kirillä takasi.

♥OIKEIN IHANAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE♥

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ei mitään uutta raportoitavaa...

EI SIIS YHTÄÄN MITÄÄN!
Laput saadaan vasta huomenna,
enkä mitään oo tehny.
Eli näillä mennään 
(ja ens yön taidan nukkua huonosti)
...


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Edessä piinaviikko

Keskiviikkona se sitten seleviää,
että onko töitä syyskuun loppuun vai vielä senkin jälkeen.
Tämä on siis ehdottomasti tämän viikon kappale 
ja varsinkin "kenkäkeskiviikon".


Paljon en taida saada alkuviikosta aikaiseksi 
tai sitten hermostuksissa teen sitäkin enemmän.
Time will tell!

Itsetutkiskelureissulla

Tänään oli vihdoinkin Askartelumeri -tapahtuma Seinäjoella!
Sinnehän oli lähdettävä (vaikka se olisi ollut toiseksi viimeinen tekoni).
Onneksi sain Ninnin kaveriksi,
ettei tarvinnut yksin junassa istua eikä muutenkaan.
Reissulla oli oikeastaan kaksi tarkoitusta:
a) Tavata Taava ja Mirja VIHDOINKIN ihan livenä
b) Yrittää saada kortti-inspiraatio takasi tai ainakin tutkiskella,
että onko se ylipäätään edes mahdollista enää :o(

A -kohta onnistui ja siitä olen enemmän kuin onnellinen!
Nuo kaks on kyllä niiiiiin huipputyyppejä molemmat ♥.
Ilmeisesti b -kohtakin onnistui,
koska sain tässä illan viimeisinä tunteina parikin korttia tehtyä.



Vähän nuo on tummanpuhuvia,
mutta minä ainaki tykkään :o).

Ja kun messuilla ollaan
(ja muutenkin askartelukappojen lähellä),
ei sitä voi olla mitään ostamatta.
EIHÄN?!


Kovin suuret ei ollu ostokset,
mutta eipä ollu tarve/budjettikaan.
Helmetkin on tuliaisia Fannille.
Noista ainut,
jonka ehdottomasti halusin,
oli Tapestryn mekko -sabluuna Heinikasta.
Onneksi Heinillä oli niitä mukana :o).
Ylhäällä olevan puukantaisen leimasimen hankinnasta saan kyllä kiittää Taavaa!
Pyörittelin tuota Tiimarissa Kokkolassa aiemmin,
mutta enpä vaan ostanu
(ei ollu muka tarvetta tuommoselle).
Nähtyäni nämä tagit livenä,
varsinkin tuon alimman, 
oli pakko "rynnätä" Tiimariin hakemaan leimasin itselle!

Kaiken kaikkiaan ihan loistava päivä oli,
joten kyllä kannatti lähteä!
Toivottavasti Taavankin kannatti tulla Seinäjoelle asti...