lauantai 24. maaliskuuta 2012

Näitä ei paljon poltella :o)

- Paperimuistoja- -blogissa oli kuvia supersöpöistä kynttilöistä,
joita oli tietenkin pakko testata samantien.
Keväällä tulee poltettua tosi vähän kynttilöitä,
mutta eihän noita tarvi paljon poltellakaan,
kun antavat muutenkin tuoksua ♥.
Kynttilöinä mun ehdottomat lempparit eli 
PartyLiten Vihreä omena -tuikkivat.
Harmi,
kun noiden myynti on lopetettu,
mutta onneksi aina silloin tällöin pystyy ostamaan niitä isompia satseja kerralla.

Pohjaksi löysin "suloisen" lankun palan,
johon liimasin kuumaliimalla kynttilät kiinni.

Nämä ovatkin ensimmäiset kevät-jutut kotona.
Eikä näytä vielä olevan kiire lisäjuttujen suhteen,
kun näyttää siltä,
että talvi palasi tänä aamuna ja maa on jälleen valkoinen,
koko ajan tulee vielä lisääkin lunta :o(

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Nyt mullakin on ♥,♥ ja ♥!!!

Näistä olen vain kuvia nähnyt,
salaa haaveillut.
Kiitos Sisustus Adellan alennusmyynnin,
raaskein minäkin tilata kome lehteä vuodelta 2010!
Hih, tuskin oisin kaksi vuotta vanhoista seiskoista yhtä onnessani ;o).
Pikainen pläräys vei mun sydämen kokonaan!
Ei varmasti tule olemaan viimeiset lehdet Jeanne d'Arc Living:ä,
jotka tulen omistamaan.
Tahtoo lisää!!!



Ps. Jos joku jostain kumman syystä haluaa luopua samaisista lehdistä (ei siis noista numeroista),
nakkaa meiliä niin kahtotaan,
josko saatais kaupat syntymään ;o)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Muistaa, ei muista, muistaa, ei muista...

NY ON PAKKO MUISTAA!!!
Sen verran paljon on paikkoja muistilapuille uudessa,
eilen tekemässäni muistitaulussa.
Mutta muistakaa:
Jos en kuitenkaan muista,
en ole muistanut kirjoittaa sitä ylös 
ja näin ollen se ei löydy muistitaulultani ;o).


Idean tähän sain kirjasta
Kertakaikkisen ihana kirja!
Toivottavasti tekevät hänen kirjastaan
toisen painoksen,
jotta saisin senkin omaan kirjahyllyyni
(kirjaston kirjaa ei varmaan voi loputtomiin itselle lainata?).

Tuossa taulussa pohjana on pahvinpala,
jonka päälle on liimattu
-Tapetinpalasia
-"Lautasliinoja"
-Perhosia
-Pitsinpätkiä
- Puisia pyykkipoikia
Ripustusjuttuna yksinkertaisesti kaunis nauha.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

♥ Aurinkoista sunnuntaita ♥


Koti on siellä,
missä ♥ on!
♥Mun koti on siis kotona♥

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Vähän vaikka mitä viikon varrelta

Tuntuu, että olisi virtaa vaikka mihin ♥.
Edes flunssa (joka siis TAAS vaivaa) ei saa mua hiljentämään tahtia.
Tällä viikolla on tullut tehtyä ja aloitettua yhtä jos toistakin.

Uusin Mankku -lehti oli ilmestynyt,
joka oli tietenkin pakko tilata Paperinauhasta.
Samaan pakettiin lähti myös nuo ihanat pyykkipojat ♥,
joita oli 13 kpl.
Lehti oli kyllä lievä pettymys :o(.
Oli mun makuun liikaa hääjuttuja.

Myös Whiff Of Joylta saapui kirje,
jossa oli nämä AIVAN IHANAT perhosstanssit ♥.
Näistä ei tarvinne kertoa yhtään enempää ;o).
Ja siinä oli ostokset...

 Muutamia askartelujuttujakin olen tehnyt.
Jossakin blogissa törmäsin kuvaan,
jossa oli tehty Hydragen -kukista ja juuttinarusta ihanaa "köynnöstä".
Piti het kokeilla ;o).
Lopputulos ei ollut ihan samanlainen,
laitoin kukkia tiheämpään ja toiselle puolelle pienen perhosen.
Narun roikuttua pari päivää kamarin katosta,
alkoi se yhä enemmän näyttää kirsikka(tai omena)puun oksalta.
Ja taas mentiin...
Pihalta löytyi juuri sopiva vadelman oksa
ja niin mulla on kirsikkapuun oksa.

Pari korttiakin olen saanut tehtyä tänään.
Tämä kortti menee äitini tarkoituksiin tasakymmeniä täyttävälle.
  
Ja tämän taas tilattiin muualle.
Kortissa ei saanut olla paljon krumeluureja,
mutta eihän yhtä perhosta ja muutamaa timangia lasketa?

Minä olin jo valmistautunut olemaan tekemättä mitään,
kun pamahti jälleen!
"SVJV":n postaus!!!
Ja mikä onni,
kotoa löytyi: höyheniä, onttoja hopeahelmiä ja kristallirondelleja,
joten sain tehtyä omat oksani samantien.
Nyt vain sopii toivoa, uskoa ja luottaa,
ettei kissoilla ole mitään asiaa takan päälle!
Mikä on kyllä turha toivo,
mutta ainahan sitä saa toivoa...

Ja lopuksi vielä kiitokset Alexandralle ja Sanna-Marille tunnustuksista!
♥ Te Ootte Ihania ♥
Laitan ne eteenpäin,
kunhan jaksan istua koneella niin kauan ;o)

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Paperiruususta taulu

Mun yksi ehdottomasti lemppariblogeista on
Så Vitt Jag Vet ♥.
Tuossa blogissa on paljon sellaista,
josta minä tykkään.
Löytyy sisustamista (varmaan eniten),
mutta mukana on myös ideoita/ohjeita askartelupuolelle.
Eilen bongasin sieltä Aivan Ihanan paperiruusun.
Pakkohan kaavat oli tulostaa ja leikellä jälleen yhtä vanhaa kirjaa.
Kun kukka oli valmis,
oli se vähän orvon näköinen,
siksipä laitoin sen kehyksiin ja päälle vielä yhden perhosen (tietenkin).


Kehykset on jälleen yhdestä maalauspohjasta,
josta revin kankaan pois ja käsittelin sekä maalilla että hiomapaperilla.
Nää on niin ihanasti vinksallaan alkujaan :o).
Perhosen leikkasin kartongista,
jonka päälle liimasin alumiiniteippiä.

Kevät tulee kohisten,
vaikka yöt ovatkin vielä tosi kylmiä!
Taitaa tähdet joutua pikkuhiljaa tekemään tilaa perhosille..
Tällainen oli pakko tilata, 
vaikka "ostolakossa" olenkin ;o)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Tylsä sunnuntai!

Tämä on siis totisesti niitä päiviä,
kun "löysässä hirressä roikkuminen" ahistaa.
Eli siis päällä YT-ahistus.
Mutta eiköhän se taas tästä,
harmittaa vaan kun hyvä vapaapäivä menee ihan hukkaan :o(.

Kevät alkaa muuttamaan pikkuhiljaa meillekkin ♥.
Oon niiiiin ihastunut turkoosiin,
että mieleni minun tekevi ja aivoni ajattelevi kaikkea ihanaa kotiin tuolla värillä ;o).
Torstaina kävimme Fannin kanssa Kokkolassa,
josta löysin ihanat tabletit (4kpl) ja kivan kynttilälyhdyn.

Myös tällainen ihanuus lasinen kello lähti Anttilasta mukaan ♥.
Ei voinut jättää sinne,
kun hinta oli vaan 11,95€!!!
Kohta alkaa olla taas perhosten aika muutenkin...

Eteisessä meillä on ollut reilu 11 vuotta kahden kännykän parveke,
jonka alapuolella on 3 koukkua avaimille.
Puhelimia ei ole tuossa pidetty valovuosiin,
joten parveke oli sinällään turha kapistus...
Tällaisesta olen haaveillut jo pitemmän aikaa
ja nyt meillä on sellainen seinällä :o).
Ei kaiken tarvi olla aina niin särmästi järjestyksessä eihän?