maanantai 27. joulukuuta 2010

347/365 - Säärystimet

Pienenä pikatyönä tein Noro Kureyonista säärystimet itselleni.
Silmukoita 60, 2o2n,
lopussa kavensin kahdesta nurjasta yhden.
Lankaa kului 100g ja puikot oli 4,5.
Tykkään tosi paljon,
kunhan vaan ensin opettelisin käyttämään noita ;o).
Näyttävät kuvassa vähän hassuilta,
mutta alareuna antaa periksi tosi paljon,
kun taas yläreuna ei oikiastaan yhtään.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

346/365 - Kortti tyttövauvalle

Hyvää Tapaninpäivää kaikille!
Joulu alkaa olla nyt sitten ohi,
huomenissa olisi edessä karu paluu arkeen :o(.
Huomasin juuri,
että vuosikin alkaa ollo jo melko lopussa
ja multa puuttuu vielä monta projektia tuosta 365-projektista.
Jos en saa määrää täyteen,
voin lohduttautua sillä,
että muutama projekti on jäänyt listaamatta ;o).
Tänä aamuna tein hieman erilaisen kortin tyttövauvalle.
Kuva on leimattu Grunge-paperille ja väritetty Sakuran kimallekynillä.
Kulmakoristeisiin lisäsin Dabberia,
jota pyyhiin heti märkänä pois.
Taustapaperi on Timpan myös.
Itse tykkään,
mutta taitaa olla sen verran erikoinen,
ettei tämä ihan kaikkien mieleen ole.
Musta vaan vauvakorttien ei ole pakko olla aina sellaisia ällöpastelleja!

lauantai 25. joulukuuta 2010

345/365 - Taulu kummipojalle

Tämä meni lahjaksi pienelle kummipojallemme.
Taulun tausta on pieni LP-levy (kiitos Ninni!).
Tähän olisin vielä kaivannut leimasinkuvaa kitarasta,
mutta en valitettavasti kerennyt sitä tähän hätään hommaamaan.
Kuvan tausta on glossy-paperia tuunattuna alkoholimusteilla.

344/365 - Lahjoja ja yksi synttäritagi

Olinkin ollu näköjään aivan erityisen kiltti tänä vuonna ;o).
Paljon sain kaikenlaista kivaa,
mukana myös seuraavat ihanuudet askarteluun ja kutomiseen ♥♥♥
Ninniltä:

♥KIITOS, KIITOS, KIITOS♥

Nämä saapuivat kahdelta eri ihmiseltä Koukussa kortteihin -palstan joululahjavaihdosta.
Paketteja avatessa menin vain vähän sekaisin enkä muista mitä kummassakin paketissa oli.
Siitä syystä kuvasin molemmat samaan kuvaan.
♥KIITOS TEILLE MOLEMMILLE,
KAIKKI OVAT AIVAN IHANIA JUTTUJA♥



Ensimmäinen kummipoikani täyttää helmikuussa jo 18-vuotta!!!
Hänelle tein jo synttäri"kortin" hyödyntäen lahjojani.



Tekstit vähän paremmin kuvattuna.

343/365 - Pusero/tunika tms. 1-vuotiaalle

Aatonaattona sain tehtyä Ainille myöskin pienen lahjan.
Oikeasti tämän pitäisi olla tuon ikäiselle mekko,
mutta lyhensin sitä sen verran,
että on paremminkin tunikamittainen.
Ohje on "Longevity Shirt/Dress" (Ravelry-linkki).
Ohjeessa oli puikkokoko 8,
mutta minä tein seiskan puikoilla.
Langan näettekin kuvasta.

torstai 23. joulukuuta 2010

342/365 - Tagi pikkutytölle

Tähän aikaan on yleensä kiireisin aika ennen joulua,
mutta meillä on hommat jo siinä mallissa,
että on aikaa askartelullekin.
Päivällä sain tehtyä tagin Fannin pienimmälle serkulle,
joka täyttää uudenvuoden aattona 1-vee.
Taustapaperi on October Afternoonin.
Kirjaimet on väritetty alkoholimusteilla,
päälle lisätty glossyä.



♥♥♥TÄMÄN MYÖTÄ HALUAN TOIVOTTAA KAIKILLE
OIKEIN IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUNAIKAA♥♥♥

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

339-341/365 - Tageja

Tuhahtelin aluksi Timpan tagi-stanssille.
Mitä järkeä on maksaa 30€ sellaisesta,
jonka voi saksillakin tehdä helposti?
Kuitenkin tagin kanssa samassa stanssissa olevat kehykset saivat minutkin ostamaan sen.
Ja kyllä kannatti!
Muutama tagi on jo tullut tehtyäkin.
Nuo ovat sen verran isoja,
että käyvät sellaisenaan korteiksi.



Toivottavasti Ninni saa lahjaksi toivomansa kirjan,
jos vaikka tälle olisi samantien käyttöä ;o)



Blogeja etsinnän alla

Paljon ihania blogeja on jo kirjanmerkeissä,
mutta sellaisia,
jotka askartelevat "Timpan tyylillä" ei montaa ole.
Jos siis kuulut tuohon porukkaan tai tiedät jonkun blogin,
joka kuuluu,
vinkkaa ihmeessä!

tiistai 21. joulukuuta 2010

335-338/365 - Virkkaus, kutomista, askarteluja ja vähän ostoksiakin

Joulu alkaa olla jo melkein ovella.
Onneksi kaikki alkaa olla täällä siivousta vailla valmista.
Mietin kuinka helposti tuo joulu onkaan saatu aikaan tänä vuonna,
mutta löysin kyllä varsin selvän syyn:
Olen syksyn aikana tehnyt tosi paljon joululahjoja itse,
niin ei ole tarvinnut kauppoja kierrellä panikoiden.
Simppeliä!
Muutaman tilausjutunkin olen kerennyt tekemään.
Pari myssyä Purosta...




...ja vielä yhden salomoninsolmuhuivin myöskin Purosta.



Kruununjalokivestä tilasin muutamaa väriä alkoholimusteita kokeeksi.
Tunnustan: NOITA ON PAKKO SAADA LISÄÄ!
Muutamia kokeiluja olen tehnyt,
tässä niistä yksi.



Eilen hain postista paketin,
jossa oli kauan himoitsemani Timpan nitoja ja viivotin ♥.
Nitoja on tosi kätsy,
sillä saa myöskin nauhat kurtattua,
joka ei tahdo tavallisella nitojalla onnistua millään.
Viivotin oli pakko tilata reikien takia ;o)

lauantai 11. joulukuuta 2010

333-334/365 - Pari joulukorttia skräppäämällä

Minä en ole todellakaan mikään valokuvien ystävä,
joten skräppääminenkään ei tunnu omalta jutulta.
Silti tykkään skräppäyslehdistä,
koska niistä saa hyviä ideoita kortteihin.
Eilen saapui ensimmäinen hollantilainen skräppäyslehteni,
todella ihana lehti!
Tämä lehti on "samaa sarjaa" kuin Cards Only,
joka on edelleen mielestäni paras korttilehti.



Innostuin sen verran tuosta lehdestä,
että sain idean tehdä muutamille joulukortit Fannin kuvista.
Ei muuta kuin Fannille tonttulakki päähän,
pari kuvaa ja kortteilemaan.
Kuvat on tulostettu valokuvapaperille.





Vielä muutaman ajattelin tehdä,
yksi olisi jo lähes valmiina,
mutta tänään taitaa olla muut hommat mielessä...

maanantai 6. joulukuuta 2010

331-332/365 - Pari salomoninsolmuhuivia

Sain tehtäväksi pari huivia Purosta.
Tunnustan,
että tällä hetkellä tuo tuntui todella mieluisalta tehtävältä.
Sen verran tökkii käsityöt just nyt.
Lankana oli siis Novitan Puro,
jota meni molempiin pikkusen päälle 150g.
Toivottavasti tilaaja on tyytyväinen.



329-330/365 - Pari jouluista juttua

Jos joku ei vielä tiedä,
Timpalla on sivuillaan aivan ihania tagi-ohjeita.
Joka päivä tulee uusi,
mutta en tiedä tuleeko noita 12 vai kuinka monta.
Minä en oikein ymmärrä mitä tageilla tehdään,
mutta kiva niitä on tehdä!
Tätä aloittelin jo eilen illalla,
jotta sydämet kerkesivät kuivua kunnolla yön yli.
Päivällä sain sitten kasattua koko "heela systeemetin".



Toisessa sydämessä on Crackle Accentsia ja toisessa Clear Rock Candya.




Kun sitä joulujuttuihin taas "hurahti",
tuli tehtyä myös pieni lahjalaatikko parille tuikulle.



Reunat kiersin tällä kertaa pitsillä.

327-328/365 - Pari korttia poikavauvalle

Kaveri tarvitsi pari korttia poikavauvalle,
mulla ei ollut mitään tilausta vastaan.
Yleensä en vauvakorteista niin välitä,
mutta olisiko joulukorttiähky edelleen syynä siihen,
että näitä oli kiva ja nopea tehdä.
Kaikki paperit ovat aivan ihanasta Tilda -paperikosta.
Kerrassaan loistavia papereita vauvakortteihin sellaiselle,
joka ei ole niihin pastellisävyihin ihastunut.
Esimmäisessä kortissa "erikoisuutena" tilkkutäkkipohja.
Neliöt leikattu neliö -leikkurilla.



Tässä toisessa kortissa kuva onkin vaihteeksi alempana kuin pohja.
Ympyrä leikattu Nellie -stanssilla.



Vielä pitäisi kolmas vauvakortti tehdä,
mutta koska sen saajasta ei ole tietoa,
taidan tehdä sen väreissä,
jotka sopivat kummalle.
Violetti vai vihreä, saas nähdä...

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

326/365 - Jotain muuta kuin joulukortti

Tykkään joulusta!
Rakastan joulua!
Mutta jotenkin joulukortit alkoi jo kyllästyttämään :o(
Tätä korttia oli kiva tehdä,
ei mitään jouluista,
ei mitään tonttuista!
Maribellin leimasin Stazon -musteella Glossy -paperille,
tuli aika jännä valokuvamainen tunne.
Tosin hiuksista osa vaaleni aika lailla kuivuttuaan,
mutta ehkä nuo on niitä varjoja,
koska kaikille kuville, jotka leimasin,
kävi samoin.
Kukkien kestuissa ja perhosen "ropassa" käytetty Pearl Makeria "Kristall".
Kuvan vieressä roikkuvat lantit vanhoista korvakoruista.




Ps.Onko kenelläkään tietoa, saako noita kahta pienintä kokoa Hydragen-kukista ostettua mistään erikseen? Nuo koot loppuu aina kesken ja isoja on vaikka kuinka paljon jäljellä.