tiistai 31. toukokuuta 2011

102/365 - Kortti tyttövauvalle

Tilauskortti tämäkin
Kumma kyllä sain tämän tehtyä!
"Vähän vaan" käpy paloi uusista säästösuunnitelmista,
jotka koskisivat eniten juurikin lapsiperheitä :o(

101/365 - Hieman erilainen kortti

Tai no joo,
ei tämä kortti sinällään ole erilainen,
kuva vain.
Kuva leimattu craft -kartongille ja väritetty pelkästään kuivapastelleilla.
Värien levitykseen käytin Fantastix -työkaluja.
Kimalletta kortista löytyy vähän sieltä ja täältäkin,
mutta kuvassa ei näy läheskään kaikki.


maanantai 30. toukokuuta 2011

100/365 - Toinenkin simppeli kortti heti perään

Tämän kortin tein Fannin eskariopelle.
Ensimmäistä kertaa kätin craft -paperia.
Taitaa olla ensiesiintyminen myös tuolla ihanalla mankkuleimasimella,
jonka väritin kuivapastelleilla.

99/365 - Simppeli, todellinen pikakortti

Sain tänään pari tilaamaani leimasinta Nea-Ideasta.
Molemmat oli taas niitä Hetkeäkään-en-miettinyt-ennen-koriin-laittoa -leimasimia.
Toisesta sainkin jo tehtyä todellisen pikakortin.
Jopa taustakiehkurat on leimattu suoraan korttipohjaan.
Mustaa ja valkoista ja ihan vähän vaan muuta väriä.
Tekstiä yritin mallata,
mutta ei oikein mikään passannu.
Kimalleliima on tuossa vielä ihan märkää.


sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sisustusblogeja kaivataan!

Muutama mulla on jo kirjanmerkeissä ja tuolla sivupalkissa,
mutta paljon lisää kaivataan.
Jos tiedät kivoja,
laita ihmeessä linkkiä!
Ei tarvitse välttämättä olla valkoista ja harmoonista
vaan myös esim. "kirppissisustukset" kiinnostaa.

98/365 - Kirjanen vanhoista sammareista

Aamulla sain vihdoin ja viimein aikaiseksi käydä läpi vaatekaappini.
Kylläpä sieltä taas löytyikin vaikka ja mitä ylimääräistä!
Löysin mm. monet farkut ja parit sammaritkin,
joista ei oikein jalkaan enää ole.
Kun en siitä pienimmästä päästä ole,
on housuissakin paljon käypää kangasta vaikka mihin projekteihin ;o).
Youtubesta löysinkin kivan videon,
En ole vieläkään oikein saanut sisäistettyä tuota taiteenlajia,
joten en tiedä mikä tästä tulee,
mutta tehty on ja kivaa oli tehdä.
Kiinnitysmekanismin laitoin Crop-A-Dilen mukana tulleesta sirkasta.
Sydämet ja timangit hot fix -koristeita,
perhosen siivet leikattu Stamping Upin stanssilla.
Meinasin aluksi ommella koneella kannen reunat,
mutta mun mielestä ne on paljon mukavammat noin,
tulee vähän semmonen "reissussa rähjääntyy" -fiilis.




lauantai 28. toukokuuta 2011

97/365 - Kortti tyttövauvalle

Sain tilauksen vauvakortista ja nyt on varmistunut,
että tyttöhän sieltä oli tullut.
Kiirettä ei kuulemma kortilla ole,
mutta halusin sen tehdä heti alta pois.

Taustapaperi on Color Me -paperia,
joka on värjätty Glimmer Mistillä.
Pohjasta tuli liian selvä,
joten kaivoin askartelukäytössä olevan silitysrautani esiin.
Kun paperia silittää leivinpaperin läpi,
sulaa valkoinen kiinni leivinpaperiin ja näin tuloksesta tulee hieman "sotkuisempi.
Kortin kukan tein tällä ohjeella,
jonka bongasin Taavan blogista.
Lanka ja neula ei ole mun ystäviä,
joten kiinnitin pitsin pyöreälle alustalle Timpan nitojalla.
Huomattavasti helpompaa ja luulen,
että noita tulee tehtyä enemmänkin.

Ps. Pitsikangasta/harsoa voi leikata myös Spellbindersin stansseilla kun laittaa kankaan alle kartongin.
Itse käytän noihin leimailussa pilalle menneitä kuvia.
Kokonaan ei kuvio leikkaudu,
mutta ainakin helpoimmille muodoille antaa tosi hyvät "avut" saksilla leikkaamiseen.

Marianne Desingnin perhostanssi LR0115

Mulla on ollu kerran aikaisemminkin Ninniltä kyseinen stanssi lainassa,
mutta leikkuutulokset ei oo ollu oikein onnistuneita :o(.
Viime viikolla tilattiin Heinikasta foamia stansseihin
ja halusin ottaa uudelleen stanssin lainaan.
Tällä kertaa päätin onnistua!
Stanssi foameineen näyttää siis tältä
Mun leikkuulaite on siis Big Shot ja levyt on jälleen aika huonossa kunnossa,
pitäis tilata uudet...
Ensin käänsin "kirjasta" esiin sivun Tab1,
jonka päälle laitoin levyn ja palasen 2mm paksua pleksiä.
Pleksi on jälleen niitä "Tuota voisi johonkin tarvita" -dyykkauksia.
Pleksin päälle laitoin leikattavan kartongin (Montval 200g) ja stanssin.
Stanssin päälle laitoin vielä palasen samaa Montvalia.´
Lopuksi vielä toinen levy.
Pyöräytin koko leivän 4 kertaa läpi ja näin hyvin on perhonen irronnut.
Tästä kuvasta näkee,
että ainoastaan yksi pieni kohta vaatiin saksien apua.
Kokeilin samaa myös liukaspintaisesta paperista (220g),
juuri samaan kohtaan joutui saksia käyttämään.
Eli todella toimiva systeemi!
VAROITUKSEN SANANEN:
KANNATTAA "TUNNUSTELLA" ENSIMMÄISELLÄ PYÖRITYSKERRALLA TARKKAAN,
ETTÄ TOHTIIKO LEIPÄÄ LAITTAA MENEMÄÄN LÄPI!
Tämä systeemi riippuu aivan siitä missä kunnossa levyt on,
uusilla levyillä ei varmaankaan tarvi noin paljon laittaa tavaraa väliin.

torstai 26. toukokuuta 2011

96/365 - Perhonen

Tämä perhosstanssi oli yksinkertaisesti vain saatava!
Mielessä oli jo vaikka kuinka monta ideaa,
joten onneksi Taava hommasi minulle tämän Sinellistä.
KIITOS TAAVA VIELÄ KERRAN!!!
Ihan ensimmäisenä projektina syntyi ihan vaan tällainen perusperhonen,
joka päätynee seinälle lentelemään.
Tällaisen tekemiseenkin menee pari iltaa,
koska mieluusti jätän tehosteaineet kuivumaan yön yli.
Aina en ole jaksanut odottaa ja sen kyllä on sitte huomannutki ;o)


Perhosessa käytin seuraavia tehosteaineita

ja perhosen värittämisessä ja leimailussa näitä


Välillä sitä sattuu vahinkoja,
jotka on ihan kivoja vahinkoja.
Tässä yksi hätäisen ihmisen vahinko
Kun pearl makeria (creme) kuumentaa kuumailmapuhaltimella tarpeeksi,
alkavat ne kiehumaan ja pinnasta tulee tuollainen "sokeroitu".
Ihan kiva!
Pitää vaan muistaa,
ettei ihan hirvittävästi kuumenna,
koska nuo pallurat kiehuessaan laajenevat ja jäävät palloiksi.

Ja vielä lopuksi tämän päivän iloisia uutisia Juusosta ♥.
Jos kaikki menee niinkuin pitää ja tähän asti on mennyt,
pääsee Juuso jo ensi viikolla kotiin!
Hirvittävän äkkiä on poika alkanut toipumaan.
Vasta eilen iloittiin siitä,
että Juuso pääsi teholta pois ja tänään saatiin jo tällaisia uutisia.
Rukoukset on kuultu ♥.
Luulimme kaikki,
että Juuso siirretään aluksi Ouluun,
mutta tämä on kuitenkin lääkärien mielestä tarpeetonta.
Toivottavasti jatkossa kaikki sujuu samaan malliin!

perjantai 20. toukokuuta 2011

95/365 - Jehkottaren KK -haaste

Jehkottaren Toukohaasteessa aiheena oli NAPIT.
Jostain syystä jokin aika sitten käyty keskustelu Facebookin puolella ei oo jättäny rauhaan ja pakkohan mun oli tehdä tämä nappi -kortti.


Tämän kortin saa huomenna kummipoikamme,
joka täyttää jo 2 -vuotta!
Lasten synttärit on yleensä tosi mukavia tapahtumia.
Näillä synttäreillä vain toivoisi pikkuveljensä, Juuson, olevan niin kovasti mukana :o(.
Mutta Juuso reppana on edelleen Lasten klinikalla ja jälleen nukutettuna.
Mitään dramaattista ei ole tullut eteen,
mutta pienen sydämen pitää vain tottua taas uuteen tilanteeseen,
kun rinta ommeltiin kiinni parin päivän päästä leikkauksesta.
Hyvin on poika alkanut parantumaan ja koska tuo aika kulkee niin kauheaa vauhtia,
ei mene kuin hetki,
niin Juuso jo juoksee täyttä höyryä Joonan kanssa.
Sitä odotellessa ♥

Askarteluton päivä

Eilen vietin pitkästä aikaa illan ilman askarteluja.
"Tilatut" kortit on työllistäny sen verran hyvin,
että tuli melkoinen blääh jo korttien suhteen.
Tavoitteestani jäin 5 korttia,
mutta tosi hyvä jo tuokin määrä!
Jotain muuta askarteluun liittyvää tulikin sitten illan aikana tehtyä...

Heinikasta tilasin stansseihin laitettavaa "foamia",
erityisesti nuo kaksi mankku -lehteä kaipasivat sitä kipeästi.
Montaa foamia tarvitsevaa stanssia mulla ei ookkaan,
joten sain kaikkiin laitettua ne hyvinkin nopsaan.
Suosittelen!!!

Viime viikolla "sain" kolme paketillista pieniä Glimmer mist -pulloja.
Kaikkiian noita on 12 ja siihen vielä 3 isoa päälle,
niin johan on ogelma säilyttämisen kanssa.
Kurkkailin kaappeihin etsien jotain uutta säilytysratkaisua askartelupöydälle / -hyllyyn
ja löytyihän sieltä entisen kahvinkeittimen kannu.
Onneksi ei tule mitään tuollaista heitettyä pois ;o).
Nyt on mistit järjestyksessä ja pysyvät pystyssä,
vaikka nostelen niitä hyllystä ja takaisin.
Merkitä nuo vielä pitäis,
toivottavasti pieni palanen tarraa,
jonka löysin myös,
riittää siihen.


Sivupöydän videovälikköön ei mahdu kolmea Ikean CD-laatikkoa kansineen
ja taas oli siis edessä ongelma.
Ongelma ratkaistu silää,
että nuo kaksi laatikkoa,
jotka eivät niin välttämättä tarvitse "pölysuojaa",
saivat rivat kukkanauhasta.
Nyt ne on helppo vettä tuolta esille tarvittaessa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

91-94/365 - CD-kortteja

Eilen illalla sain idean kokeilla pitkästä aikaa CD-kortteja.
Jostain syystä mulla on ollu mielessä,
että CD-korteissa "pitää" olla 3D -kuva,
joita inhoan.
Eihan se mikään pakko ole olla 3D-kuva!



Näihin kahteen olen käyttänyt tänään Heinikasta tullutta, pienempää kakkupaperistanssia.
Eipäilin vähän tuota stanssia,
mutta olin ihan myyty välittömästi ♥


Halusin myös kokeilla,
josko saisin aikaan kortin ilman kukkia.
Helposti!
Pelkistetty,
mutta itse tykkään kyllä.


Vielä pitää muutama korttia saada tehdyksi ennen perjantaita.
Ai, miten niin kiire?!

tiistai 17. toukokuuta 2011

86-90/365 - Lisää kortteja

Juuson voinnista on saatu pelkästään hyviä uutisia!
Toivottavasti nämä uutiset jatkuvat,
vaikka kyllähän niitä takapakkeja pakostakin tulee jossakin vaiheessa :o(.

Tilattujen korttien osalta iski pikku paniikki!!!
Perjantaina ajattelin toimittaa loput kortit,
mutta saas nähdä kerkiänkö tekemään niin paljon kuin ajattelin.
Onneksi ei ole mitään määrättyä määrää *huokaa*.
Senpä takia en käytä tämän enempää aikaa postaukseen
vaan siirryn takaisin takaoikealle, askartelupöydän ääreen...





Ps. Tietääkö kukaan saako noita Priman lehdellisiä hydragen -kukkia enää mistään?!?!?!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Tänään meillä on pelkkiä hyviä uutisia

Juuso on leikattu tänään ja leikkaus on sujunut hyvin!
Oli ollut kuulemma ns. helppo leikkaus,
koska Juuson aortta oli niin hyvässä kunnossa.
Nyt vain odotellaan,
että pikkuinen voitaisiin herättää nukutuksesta.
♥♥♥KERRASSAAN IHANA UUTINEN♥♥♥
Just äsken velipoika soitti ja sanoi,
että pääsevät jo tänä iltana muuttamaan tutun luota mäkkäritaloon.
HIENO UUTINEN SEKIN!

Näiden uutisten jälkeen tämä tuntuu hieman vähäpätöiseltä,
mutta onhan sekin jotain.
Lienee turha kirjoittaa sen enempää ;o)

lauantai 14. toukokuuta 2011

83-85/365 - Viikonloppuja!

Joo, sehän on taas viikonloppu meneillään.
Vaikea uskoa,
koska viime viikko on mennyt lähes täysin sumunpeitossa.
Sunnuntaina eli äitienpäivänä pikkuveljeni perhe sai parhaan äitienpäivälahjan
eli perheeseen syntyi isoveli Joonan seuraksi toinen poika.
Kaikki oli hyvin ja poika ihan hyvän kokoinen.
Maanantaina alkoi muutos huonompaan suuntaan,
pieni oli todella unelias ja vaisu.
Kiitos osaavan henkilökunnan,
poika siirrettiin ma-ti yöksi keskolaan tarkkailtavaksi.
Tiistaiaamuna selvisi asian synkkä laita,
pojalla on erittäin paha sydänvika.
Pienelle suoritettiin hätäkaste,
jossa hän sai nimen Juuso.
Juusoa saapui lentokone hakemaan Kokkolasta Helsinkiin jo samana päivänä.
Juuson äiti ja isä matkasivat junalla perässä ja Joona jäi mummulle hoitoon.
Helsingissä selvisi, että Juusolla on HLHS,
lyhyesti: Vasen kammio on vain rusinankokoinen eikä pysty pumppamaan verta.
Tieto diagnosista helpotti huomattavasti oloa,
koska selviämisprosentti on kuitenkin niinkin korkea kuin 85-90%.
Kokonaan ei suru tietenkään poistunut,
mutta nyt ainakin tiedettiin,
mikä Juusoa vaivaa ja kerkesivät ajoissa Helsinkiin.
Juusolle joudutaan tekemään kaikenkaikkiaan kolme isoa sydänleikkausta,
joista ensimmäinen tehdään jo ensi maanantaina.
Juuson sydämestä tehdään yksikammioinen ja verisuonien paikkaa vaihdetaan.
Täysin tervettä Juusosta ei koskaan tule,
mutta ennusteet lähes normaalista elämästä ovat hyvät.
Nyt ei voida kuin odottaa ja toivoa parasta!
Onneksi Suomessa on Euroopan parhaat kirurgit,
kiitos heistä!

Kuten varmaan arvaattekin,
ei korttien teko ole oikein onnistunut tällä viikolla :o(.
Yrittänyt olen,
mutta joka kerta on itku tullut.
Eilen illalla otin kuitenkin asiaksenni tehdä niitä tilauskortteja,
joita on melkoinen kasa vielä tekemättä.
Tässä niistä 3.




sunnuntai 8. toukokuuta 2011

76-82/365

Sain viikolla tosi ihanan "tilauksen".
Pyydettiin tekemään iiiiiso kasa monenmoisia kortteja:
ylioppilaille, rippikortteja, tasavuotiskortteja...
Koska pyydettyjen korttien määrä on niin valtava ja aikaa rajoitetusti,
päätin toteuttaa ajatusta "Vähempi on enempi."
Päätin panostaa korttein taustoihin ja jättää turhat klumeruulit pois.
Mitä järkeä sitä onkaan peittää hienoja pohjia?
Täallaisia olen jo saanut aikaan ja savotta jatkuu...








75/365 - Äitienpäiväkortti

Fanni oli täysin sitä mieltä,
että toiselle mummulle pitää olla jotain lintuaiheista,
koska he tykkäävät niin linnuista.
Niinpä Taika -kupin ja lautasen seuraksi tein tällaisen lintuaiheisen kortin.


keskiviikko 4. toukokuuta 2011

74/365 - Kortti ilman leimasinkuvaa

Masentavan työpäivän jälkeen oli postilaatikossa ihanaa piristyspostia.
Mikäs sitä paremmin piristäisi kuin shoppailu ;o).
Paperinauhasta tuli tilattua yhtä sun toista,
mutta pääasiassa erilaisia "aineita".
Koska on "kyllästynyt" leikkimään erilaisten papereiden kanssa,
on kiva tehdä pohjia ihan itse.
Tällaisen kortin sain jo osalla uusista jutuistani aikaiseksi.


Tällaisia kivoja tehosteaineita käytin kortissa.


Sori pikapostaus,
mutta ihan kohta alkaa jääkiekko ja mulla on vielä kahvikin juomatta ;o)

maanantai 2. toukokuuta 2011

73/365 - Kesäkranssi

Iltapäivällä etsiessäni jotain ihan muuta,
sattui käteeni styroxi-sydän,
jonka olen ostanut joskus monta vuotta sitten Kärkkäiseltä.
Ajatus kranssista syntyi samantien,
koska pääsiäiskranssin oli jo aika siirtyä takaisin kaappiin.
Kranssin teon aloitin maalaamalla sen vaaleanpunaiseksi askartelumaaleilla.
Päälle liimasin kuumaliimalla hydragen -kukkia
sekä leikattuja, kohovioituja ja musteella reunoista värjättyjä lehtiä.
Perhonen on leikattu uudella Stampin' Upin stanssilla kaljatölkistä
ja sen jälkeen kohokuvioitu kohokuviointitaskulla.
Liimausvaiheessa tuli pieni töppi ja perhoseen tuli ruttu.
Ei tarvittu peltiseppää
vaan lisäsin ruttuja peittämään sen ensimmäisen XD.


72/365 - Kortti pyöräteiden kuninkaalle

Tämän kortin tekemisen aloitin jo eilen illalla.
Taustan tein leimaamalla kruunuja valkoisella Dabber-maalilla.
Tämän jälkeen väritin päälle Distresseillä.
Lopuksi pyyhitään distressit kruunujen päältä märällä liinalla pois.
Kiva tekniikka,
tulee vain aivan liian vähän käytettyä.


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

70-71/365 - Tämän päivän kortit

Vappu on kulunut suloiset kortteillen :o).
Olen päättänyt harjoitella kuvien värittämistä vähän enemmän,
mutta minä en vaan saa väritettyä kuvia varastoon,
niistä on tehtävä kortti samantien.
Kumma homma!
Tämä kortti on tehty uudella Sweet Pea Stampsin -leimasimella,
jonka tällä viikolla sain.
Kortin perhonen on leikattu Stampin' Upin -stanssilla,
joka myös kotiutui tällä viikolla.
Ihania molemmat ♥

Äitienpäivään on vain viiko aikaa
ja ajattelin olla jo hyvissä ajoin liikkeellä.
Tämä kortti menee omiin tarpeisiin eli omalle äidilleni.
Tätä tehdessä alkoi naurattamaan Fannin ihmettely siitä,
etteikö muka kaikkien äidit kudo.
"Kaikkihan ne kutoo. Miten niin muka ei?".
Fanni taitaa olla melko tottunut kutomiseen ;o).
Tämän kortin leimasimet ovat Hänglarin.